Huonekalujen tuunaaminen
Tänä vuonna huonekalujen tuunaaminen on edelleekin erityisen trendikästä – ja voiko näin näppärä ja fiksu idea koskaan mennäkään täysin pois muodista?! Olipa tuunaaminen trendikästä tai ei, on se hyvä tapa tarjota vanhalle ja kenties jo melko kulahtaneelle huonekalulle aivan uusi elämä. Esimerkiksi vanhasta piirongista, johon saattaa liittyä moni muistoja ja jota ei haluaisi millään heittää pois kulahtaneesta ulkonäöstä huolimatta, voi saada melko pienellä vaivalla tuunattua aivan uudenveroisen. Rikkinäisestä TV-tasosta puolestaan voi tuunata kivan säilytyskalusteen lastenhuoneeseen. Tuunaamisessa vain mielikuvitus on rajana! Tällä sivulla esitellään muutamia tuunausideoita, mutta tuunaajan kannattaa katsella rohkeasti ”sillä silmällä” kodistaan löytyviä jo parhaat päivänsä nähneitä huonekaluja sekä pohtia, miten niistä voisi saada tuunaamalla aivan uudenveroisia huonekaluja, joista on iloa kodin asukkaille vielä pitkään.
Vanhan piirongin tuunaaminen
Moni meistä on saattanut saada ensimmäiseen omaan kotiinsa muuttaessaan mukaansa oman vanhan, lapsuuden ja nuoruuden aikaisen piironkinsa, johon saattaa liittyä mukavia muistoja, mutta joka on jo saattanut vuosien kuluessa kulahtaa melkoisesti. Miten tällaisen piirongin sitten voisi tuunata?
Jo pelkästään maalaamalla kulahtaneen piirongin voi sille luoda aivan uudenlaisen ilmeen. Yleensä piironki kannattaa kuitenkin ainakin hioa tätä ennen ja muitakin pohjatöitä saatetaan vaatia ennen kuin päästään varsinaiseen maalausvaiheeseen. Toisaalta sisustusliikkeissä myytävä kalkkimaali saattaa olla helppokäyttöinen ja nopea ratkaisu, jonka avulla piirongista voi saada luotua aivan uudenveroisen pienellä vaivalla. Kalkkimaalia käytettäessä piironki tarvitsee ainoastaan pyyhkiä kostealla ja kuivata, jos sen pinta on hyväkuntoinen ja lakkakin on moitteettomassa kunnossa. Pyyhkimisen ja kuivauksen jälkeen levitetään piirongin pintaan kalkkimaali, joka on hyvin levittyvää. Kalkkimaali ei haise, joten sitä voi käyttää myös sisätiloissa ja maalaaminen on miellyttävää. Yleensä piironki vaatii useamman kalkkimaalikerran ennen kuin lopputulos on hyvä. Kun viimeinen maalikerros on kuivunut, levitetään piirongin pinnalle vahakerros, jotta pinnasta tulee mahdollisimman sileä sekä helposti puhdistettava.
Muutoksen tehoa voidaan vielä parantaa vaihtamalla piironkiin uudet vetimet. Vetimet tuovat nimittäin huonekaluihin yllättävän paljon näköä, minkä vuoksi jo näinkin pieni muutos voi saada ihmeitä aikaan. Lisäksi samalla sävyllä maalattu tuoli voi auttaa luomaan kauniin kokonaisuuden.
Miten rikkinäisestä TV-tasosta voi tuunata lastenhuoneen kalusteen?
Rikkinäisestä tv-tasosta voi saada mukavan lastenhuoneen säilytyskalusteen melko pienellä vaivalla. Ei haittaa, vaikka sen lasiovet olisivatkin menneet rikki tai vaikka pinta olisikin jo saanut kolhuja. Maalaamalla sekä pienimuotoisella tuunauksella siitä voidaan kuitenkin saada kaunis säilytyskaluste lastenhuoneeseen. Aivan ensimmäiseksi taso tarvitsee pohjamaalia. Tämän jälkeen sen pinta maalataan lastenhuoneeseen soveltuvalla sävyllä. Kannattaa suosia ekologisia ja varmasti vaarattomia maaleja lastenhuoneissa. Kannattaa myös muistella, olisiko jostakin projektista jäänyt sen verran maalia purkinpohjalle, että tällä maalilla saisi tason maalattua. Maali levittyy tasolle helposti telan avulla jäljen ollessa tasaista.
Maalaamisen ja maalin kuivumisen jälkeen tasoon kiinnitetään verhovaijeri sekä sopivan kokoiset verhot kohtaan, jossa ennen oli lasiovet. Jos tasoon halutaan lisäsäilytystilaa, saadaan tätä laittamalla tason päälle kauniita koreja, jotka sopivat huoneen väreihin. Koreissa voi säilyttää vaikkapa sukkia tai sukkahousuja tai lasten aarteita.
Näin lastenhuoneeseen voi saada uuden vaatteiden- tai lelujensäilytyskalusteen, joka on samalla huoneen kaunis väripilkku. Tällaisesta tuunaamisesta kiittää sekä lompakko että luonto! Tuunaaminen on muutoinkin ihana tapa antaa vanhoille huonekaluille aivan uudenlainen elämä. Näin säästyy luonnonvaroja, kun kaikkea ei aina tarvitse ostaa uutena. Samalla kodista tulee asujiensa näköinen – persoonallinen koti, joka kertoo omaa tarinaansa siellä asuvista ihmisistä. Tuunaaminen on vuonna 2017 erityisen trendikästä – eikä syyttä!